Tämä kotiviikko meni noin sata kertaa paremmin kuin edellinen. Suorastaan hyvin, vaikka menneen viikon aikana kävin itse tosi syvissä vesissä ja ehdin ahdistua isosti tästä koko asiasta. Mutta nyt on taas hetkeksi löytynyt jokin tasapaino, pidän siitä. Oma olo on helpottunut kun lopetin uutisten liiallisen tarkkailun ja erityisesti FB:ssä jaetut salaliittoteoriat ja Suomen linjan kritisoinnit. Ne voivat hyvinkin olla oikeassa mutta minun mieleni ei kestä enää sitä etten usko hallituksen linjaan. Tästä muuten kirjoitti todella hyvin Hilla pari päivää sitten.
Toinen iso muutos oli raju riman lasku lasten koulunkäynnin ja päivän menemisten suhteen. Alussa modaamani lukujärjestys on tavallaan vielä voimissaan, mutta olen tehnyt sen vain päiväksi kerrallaan ja sekin on nyt siirtynyt Kanban-moodiin pieninä lappusina.
Lisäksi aloin käydä itse ulkona lasten ekan koulurupeaman aikana. Ainoa suhteellisen tarkka aikataulumme onkin aamu: Lapset aloittaa kello 9 kouluhommat (katsotaan taululta) ja 9.15 Kolmonen menee ekoille unille ja minä sen mukana ulos kävelylle tai asioille. Lapset jatkaa yksin hommia kunnes tulen kotiin, he menevät vartin välkälle. (sivuhuomio: Hommat ovat menneet paremmin kun olen antanut lapsille itselleen täyden vastuun koulujuttujen hoitamisesta).
Sitten syödään 11.30 mennessä lounas, ja 13-15 isot lapset ulkona (joskus myös minä) ja Kolmonen nukkuu. Loppupäivä on melko vapaata, mutta usein sinne mahtuu vielä tunnin verran koulujuttuja.
Varsinaista koulua tehdään siis joskus vain tunti, ehkä puolitoista päivässä ja olen sen kanssa fine vaikka olemme opettajien toivomuslistasta jäljessä.
Ajattelen tämän nyt näin: tärkeintä on saada pidettyä edes jokin päivärytmi, niin että lapset menevät 21-22 välillä nukkumaan – jotta minä ja Insinööri saamme myös omaa aikaa. Toiseksi tärkeintä on että ne käy 1-2h päivässä ulkona. Kolmanneksi tärkeintä on että ne syö muutakin kuin karkkia. Neljänneksi tärkeintä on että ne tekee edes jotain kouluhommia per päivä, tavoitteena ekaluokkalaiselle 15min ”akateemista aikaa” kirjan tai tehtäviä kanssa, 3. luokkalaiselle tunti.
Lisäksi minä haluan itse ulkoilla ainakin kerran päivässä ja mielellään kahden päivän välein vähän myös hengästyä. Puolison kanssa pitää jutella ainakin vartti päivässä ja vauvan on pysyttävä hengissä ja ravittuna.
Kaikki muu joustaa. Ruutuaika, vaatteet, henkilökohtainen hygienia (pl. käsihygienia), ruokavalion martta-aste, talon siisteys.
Ajattelen myös niin että tämä kevät on niin poikkeuksellinen, ettei meistä keltään voida vaatia edes 80% suoriutumista, ei lapsiltakaan. Jokaisella on sama riman laskeminen edessä ja erityisesti etäkoulun osalta se on helpohkoa: Jos lapsesi on kolmosluokkalainen tai alle, hänelle riittää läsnäoleva aikuinen silloin tällöin ja jonkin verran jotain kirjaa. Unohda suosiolla ne itsehuovutetut pääsiäistiput ja pahvista askarrellut muumimaailmat jos ette niihin nyt pysty – ei niitä kovin moni muukaan tee.
Sitten taas jos lapsesi on yli nelosluokkalainen tai vanhempi, opettaja hoitaa koulun ja sinun tehtäväsi on mahdollistaa se. Tarjoa työpiste, ruokaa ja henkistä tukea.
Isompien lasten viihdyttämiseen ja kotona pitämiseen en osaa antaa yhtään mitään lohtua tai vinkkiä, sanon vaan että may the force be with you ja kiitos jos saat niitä edes vähän pidettyä pois toisistaan.
Loppuun vielä sananen armosta ja joustavuudesta, ajatus jota en malta olla lisäämättä.
Tämä poikkeustilanne yhdistää meitä kurjuudessaan mutta se voi myös erottaa. Tuntuu ihan dorkalta kirjoittaa näin, itsestään selvältä kliseeltä, mutta huomaan että on tarve sanoa se ääneen: jokainen selviää (tai ei selviä) tästä nyt omalla tavallaan. On yhtä lailla ok olla super ahdistunut ja etsiä sekä jakaa uutta tietoa aamusta iltaan kuin kotoilla, tehdä lukujärjestyksiä tai askarrella pääsiäistipuja.
Olen miettinyt tätä kaikkea tietysti paljon ihan itsekkäästi omaa tekemistä arvioiden. Onko minulla oikeus julkaista kuvia meidän kivoista ulkoiluretkistä joihin on nyt mahdollisuus? Saanko jakaa mielipiteitäni vai ärsytänkö liikaa kaikki kun helppohan se sun on sanoa (ja niin onkin). Onko minulla etuoikeutettuna velvollisuus auttaa nyt muita kaikin tavoin; jakaa vinkkejä, metsästää luotettavinta tietoa, viihdyttää? Viimeksi kun pohdin tätä ääneen, sain palautetta että kuulostan nyt vähän liian ahdistuneelta.
Mutta on minullakin lupa olla ahdistunut. Mullakin on lupa huolehtia terveydestä, taloudesta ja jaksamisestani. Minä saan myös iloita yhteisestä vapaa-ajasta, suorittaa lasten etäkoulua, laittaa paljon ruokaa ja retkeillä – tai olla tekemättä näistä yhtään mitään ja antaa lasten katsoa tuntikaupalla telkkaria. Minä saan myös selviytyä tästä hyvin.
Nämä ovat poikkeusolot. Niissä pätee poikkeussäännöt ja jokainen saa nyt pitää kiinni omasta arjestaan just sillä tavalla kuin pystyy tai haluaa. Tästä sanoi Emmi eilen täydellisesti Instagramissa, menkää ja lukekaa.
Kai se mitä haluan sanoa on tämä: jos jonkun toisen tapa selviytyä tästä uskomattoman erikoisesta tilanteesta ärsyttää sinua, purjehdi ohi vain. Anna toisten ahdistua, tai olla liian lungisti, askarrella tai katsoa ruutua. Kohta on taas kesä ja voimme kaikki paremmin.
